PARRAN KASVATTAMINEN


Miksi kasvattaa partaa?


Parrankasvatus on miehekkyyden ja maskuliinisuuden symboli. Ennen vanhaan parran kasvattaminen tarkoitti ylpeyttä miehenä olosta.


Miten kasvattaa partaa?


Jos olet päättänyt kasvattaa partaa, ensimmäiseksi on lopetettava parranajo. Onnistuneen parrankasvatuksen perustana on kärsivällisyys, joten kun olet tehnyt päätöksen, pidä siitä kiinni! Parran kasvattamisen aikana tuleva epämiellyttävä kutinavaihe on vain kestettävä, ja suositeltavaksi parrankasvatustavoitteeksi tulisi aluksi asettaa vähintään 6 viikkoa. Sen jälkeen voit aloittaa parran leikkaamisen ja muotoilun.
Parran kasvattamisessa voi olla apua myös jonkun toisen parrasta mallia ottamisesta. Mallina voi olla jotakuta kuuluisuutta tai sinulle entuudestaan tuttua henkilöä. Koska parran kasvattaminen vaatii tahdonvoimaa ja kärsivällisyyttä, tavoitteen ajattelemisesta voi olla apua silloin, kun mietit luovuttamista. Jos esikuvanasi oleva henkilö pystyi kasvamaan parran, sinäkin pystyt siihen!


Kuinka valita parran malli?


Olet todennäköisesti pohtinut, millainen parta sopisi juuri sinulle. Päätöstä ei tarvitse tehdä hätäisesti. Jos olet päättänyt tutustua uusimpiin partatrendeihin, se ei ehkä ole paras lähtökohta, sillä parrankasvatus ei saisi liittyä muotiin. Parran kasvattaminen on päätös olla oma itsesi, ja ajan kuluessa havaitset, millainen parta sopii persoonaasi.


Kutinan lievittäminen


Toivottavasti kutina parran kasvatusvaiheessa ei saa sinua luopumaan toivosta! Koska kasvojen iho ei ole tottunut partakarvoihin, se vaatii totuttelua. Epämukavuutta on helpompi kestää, kun sen tietää olevan ohimenevää.


Kutinaa voivat aiheuttaa myös sisäänkasvaneet karvat. Sisäänkasvaneita karvoja voi vetää pinseteillä varovasti pois ihon alta, mutta karvaa ei suositella vetämään kokonaan irti ihotupesta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että 0,5–1 mm:n pituiset karvat eivät kasva enää sisään. Kun partaa ei ajeta, vauriot rauhoittuvat 3–4 viikossa ja sisäänkasvaneet karvat häviävät ihon alla yleensä noin 10 päivässä.


Kutiavaa ihoa voi parranajon jälkeen pehmentää kosteuttavilla hoitoaineilla tai voiteilla, joita myydään Kuninghaben verkkokaupassa.
Jotkut partasuut saattavat erehtyä kuvittelemaan, että heidän ei tarvitse käyttää mitään partatuotteita. Hyvin alkanut parrankasvatus voi siinä tapauksessa loppua lyhyeen, sillä parran alla oleva iho kuivuu ja alkaa oirehtia.


Partaa alkaa kutista ja iho ärtyy. Ihon kuivumiseen ja kutisemiseen ei tarvita paljon. "Tavallisten shampoiden" käyttö ja keskuslämmityksen kuivattama huoneilma ovat yksi syy ihon kuivumiseen. Siinä tapauksessa ratkaisu ongelmaan on partaöljy.


Partaöljystä on apua myös juuri parran kasvatuksen aloittaneille miehille. Parran kasvatuksen alussa voi tulla epämiellyttävä kutina- ja ärsytysvaihe, jota partaöljyt lievittävät.


Parran pehmentämiseen, kosteuttamiseen ja muotoiluun voi käyttää parranhoitoaineita. Partahoitoaine antaa parralle myös erinomaisen tuoksun. Tee parrastasi persoonallinen

 

 

Kuninghabe